8.11.2015

Muistui mieleen tänään

Näin isänpäivänä tuli muistoihini luonnollisestikin oma isäni. Isä kuoli, kun olin yhdeksänvuotias, juuri olin täyttänyt sen yhdeksän vuotta. Isä sairasti nivelreumaa ja oli lähes liikuntakyvytön. Ei hän siihen reumaan kuollut vaan kaikkeen siitä ja sen hoidoista seuranneeseen, munuaiset ja sydän menivät.

Ehkä aika paljolti isän ansiosta olen senkin verran täysjärkinen kuin olen. Isä otti minua huomioon, hänellähän sitä aikaa oli, koska ei pystynyt osallistumaan kaikkiin raskaisiin pientilan töihin. Isä luki minulle päiväruoan jälkeen Aku Ankkaa kammarin sängyssä. Isän matkassa kuljeksin pellon laitoja katselemassa, miten vilja tänä vuonna kasvaa.

Sitten isä kuoli ja minusta tuli sellainen näkymätön lapsi. Edes isän kuolemasta minua ei kukaan joutanut lohduttamaan, olin omassa surussani yksin ja perheessä sivustakatsoja. Äiti onkin aina muistanut muistuttaa minua, että olen vahinkolapsi ja ettei minua olisi syntynyt, jos isä ei olisi kieltänyt tekemästä aborttia. Muut sisarukseni ovat minua huomattavasti vanhempia.

Mutta onneksi minulla oli isosisko, minua kahdeksan vuotta vanhempi. Hän hoiti minua ihan pienestä asti, sen muistan. Oli enemmän äiti kuin oikea äitini. Sisko ompeli ja neuloi minulle vaatteita, isompana myös osteli minulle vaatteita, jotta olisin saanut olla vähän muodikkaampi, samanlainen kuin muutkin nuoret. Sisko kuunteli huoleni ja murheeni myös aikuisena. Sisko teki itsemurhan, kun oli 44-vuotias. Millainen sisko minä olin hänelle? Huono. Varmaan vain imin hänen kaikki voimansa huolineni ja valituksineni enkä itse antanut mitään.

Molemmat kasvuikäni tukipilarit ovat olleet kuolleina jo pitkään, isä 39 vuotta, sisko 11 vuotta.  Ei varmaan mene yhtään päivää, etten miettisi, mitä isä tai sisko ajattelisivat jostakin asiasta. Eritoten siskon puuttuminen tuntuu kuin osa itsestäkin olisi hukassa: ei ole vertaista, johon peilata asioita ja elämäänsä, jonka kanssa nauraa ja päivitellä hullua maailmaa.

Mieheni sanoi minulle tässä päivänä eräänä ehkä kauneimmat sanat, jotka olen koskaan kuullut: ”Mulle on ihan yks hailee sinun saavutukset tai sen semmoiset. Minusta on ihanaa, että sinä vain olet olemassa.” Olen olemassa. Ajatella, että sekin voi jollekin riittää.

6.11.2015

Sen taatta ollut hiljaiseloa

En ole yksinkertaisesti ehtinyt päivittää blogia saati lukemaan blogeja. Syy on tässä:




Kisoihin tulee 98 joukkuetta ja noin 1000 voimistelijaa, joten ihan vain pikkuisen noita järjestelyjä riittää. Lisäksi tavanomaiset sihteerintyöt, koska sitä toista sihteeriä ei palkattu, kun ei työllistämisrahoja saatu.

Lapsellakin on samana viikonloppuna soittoharrastuksensa tiimoilta iso esiintyminen Kuopiossa Nuori soittaa  -tapahtumassa, joten illat ovat menneet hyvin tiukkaan tytärtä harkkoihin kuskatessa. Kyllä, luitte aivan oikein: ”kuskatessa”! Micra on elämänsä kunnossa taas! Kylämme nuori autonasentajayrittäjä Ari Paatelainen löysi Micran vian ja korjasi autoni, ja lähestulkoon purskahdin itkuun, kun näin hänen laskunsa, niin PIENI se oli. Osia ja työtä meni tosi paljon, joitakin osia ei edes varaosamyynnistä saanut, vaan nuorimies rakensi ne itse! Suurin syy auton nykimiseen oli loppujen lopuksi se, että bensan seassa oli jatkuvasti vettä ja hiekkaa ja mutaa, koska bensatankin täyttöputki oli ruostunut puhki. Siinä menivät sitten samoin tein bensapumppu ym. sököksi, näin lyhyesti kerrottuna. Autopalen tunaroinnista ja rahojenryöstöstä olen valituksen tehnyt kuluttaja-asiamiehelle, saa nähdä, kuuluuko sieltä mitään.

Tämä oli Micran vikojen pahin syy: bensatankin
täyttöputki

Ja nyt siivouksen pariin, jotta ehdin tämän vapaapäivän nimissä tehdä kotityöt ennen kuin on taas tyttären kuljetusta harkkoihin ja konserttiin:

Kitarat ja harmonikat lavalla – oppilaskonsertti
Kitarat ja harmonikat lavalla - oppilaskonsertti Äänekosken kaupungintalon valtuustosalissa perjantaina 6.11.2015 klo 18.00
Vapaa pääsy - Tervetuloa!

Pomoakin täytyy vielä kehua tässä, sillä juuri, kun eilen tuntui, että voimat ja moti alkavat loppua, päällikkö sanoi, että pidetään sitten toimisto kiinni maanantaina kisojen jälkeen.  Siellä se jo netissä etusivulla nököttääkin:http://www.jnv.fi/. Mutta sitä ennen on kova rutistus, ja tein nyt senkin, mitä ei ehkä pitäisi, eli otin töitä kotona tehtäväksi. Pakko, muuten tuntuu aika loppuvan kesken.

Mukavaa ja ihanaa viikonloppua kaikille! Toivon niin kovasti, että kuulisin teistä immeisistä, että olisi jossain välissä aikaa lukea teistä ja että ehtisin itsekin kirjoittelemaan.